Liitävä Lepakko

Liitävä Lepakko

maanantai 22. tammikuuta 2018

Tulpa can be a good or a bad thing PART 1

PAINOTAN JO HETI ALKUUN ETTÄ JOS OLETTE HERKKÄ TAI TEITÄ AHDISTAA HELPOSTI LOPETATTE LUKEMISEN TÄHÄN KOSKA EN HALUA KELLEKKÄÄN ONGELMIA ENKÄ OLE VASTUUSSA MUIDEN MIELENTERVEYDESTÄ, KIITOS!




Minulla on paljon tulpia... Niistä olen luonut muutaman itse ja loput ovat tulleet alitajunnastani "vahingossa" ja tässä postauksessa kerron hieman tulpistani ja niiden kanssa elämisesä, annan vinkkejä ja vastaan kysymyksiinne. Ensin kerron muutamia termejä ja faktoja tulpista, lopuksi kerron omat kokemukseni asiasta ja vastaan kysymyksiinne.

Tulpa on kuin mielikuvitusystävä, mutta paljon enemmän. Se on alitajuntasi tuote, jonka luot itse. Tulpan pystyy näkemään, kuulemaan, haistamaan ja jopa tuntemaan. Niillä on oma persoonallisuus, oma tietoisuus ja omat tunteet.

Host eli "Isäntä" olen minä, joka luon ja hallitsen (ainakin yritän) tulpiani. Hostin ei kuitenkaan ole tarkoitus harrastaa puppetingia eli käyttää tulpaa sätkynukkena.

Wonderland on paikka, jossa tulpat elävät. se sijaitsee pään sisässä ja voi olla  millainen tahansa. Minun wonderlandissani on iso talo, jossa on jokaiselle oma huone, keittiö, sauna, 2x wc, oleskelutilat ja piha. 

Deviaatio  tarkoittaa että tulpa päättä itse muuttaa ulkonäköään tai persoonallisuuttaan.

Forcetus on kaikkea vuorovaikutusta ja kommunikointia tulpan kanssa. Aktiivinen forcetus on suositeltavaa.



  • Tulpissani on ihmisiä*, velhoja, vampyyrejä, ihmissusia ja muita olentoja. (*Luokittelen tulpan ns ihmiseksi jos hänellä ei ole muita erikoisuuksia kuin voimaeläin ja elementti.)

  • Jokaisella minun tulpallani on oma elementti, voimaeläin ja tupa tarinoideni myötä.

  • Tulpani osaavat kaikki jotenkin muuttua eläimeksi tai käyttää voimia. Heillä on myös kansallisuudet ja usealla myös ammatit tai vastaavaa.

  • Tulpani ovat osa sukua keskenään esimerkiksi Eimi ja Erina ovat siskot, he ovat myös keskenään parisuhteissa esi. Emily ja Mo ovat kihloissa.

  • Tulpistani löyty hyviä että pahoja tyyppejä, mutta suurin osa on mukavia ja eivät halua kenellekkään mitään pahaa. Pahat saattavat kuitenkin joskus alkaa riehumaan ja pilata päiviä sen myötä.



Tulpistani vain muutaman olen luonut itse tiedostaen mitä olen tekemässä ja loput ovat vain tupsahdelleet paikalle ja kuten otsikko kertoo tulpa voi olla hyvä tai paha juttu. Minulla pahoja tulpia on sellaiset 4-6 kappaletta riippuuen heidän tilanteistaan ja persoonastaan. Ensimmisen tulpani loin joskus 3-4 vuotta sitten ja hänen nimensä on Emily. Emilyn luominen kesti n. 2-3 viikkoa, 2 viikon jälkeen kuulin jo hänet mutta näkemään ja tuntemaan aloin vasta 3 viikon aikana ja tämän mahdollisti PÄIVITTÄINEN harjoittelu.
Näen kaikki tulpani kirjaimellisesti, kuulen heidät, tunnen heidät ja he ovat minulle kuin kuka tahansa toinen ihminen, kuitenkin sillä faktalla että he ovat mielestäni. He ovat ystäviäni, heillä on omat persoonallisuudet ja he eivät kaikki tule keskenään toimeen ja joskus jopa heille ja minullakin saattaa olla erillaisia mielipiteitä ja saatamme väitellä niistä joskus.
Tulpani ovat auttaneet minua paljon. Muistan esimerkiksi kerran kun sain koulussa paniikkikohtauksen Emily ja Mo tulivat luokseni ja rauhoittelivat minua, se auttoi ja auttaa nykyäänkin. He ovat enimmäkseen halukkaita vain auttaa minua ja heillä on myös ystäviä minun ystävistäni ja heidän tulpistaan.

Tulpista on myös ollut haittaa, ne saattavat olla pelottavia ja tehdä ahdistavia asioita. Esimerkiksi eräs tulpani nimeltään Panico on todella pelottavan näköinen, erityisesti pimeässä hänestä tulee karmivampi kuin yleensä. Hän saattaa usein lahdata muita tulpiani tai kiduttaa heitä, joka sattuu minuun koska he ovat ystäviäni.
On myös mahdollista että tulpa voi ottaa hostin kehon valtaansa ja kyllä minullakin on niin käynyt! Mo, Alice ja Sara pystyvät siihen mutta onneksi he ovat mukavia ja eivät ole tuoneet ongelmia. Switching eli vaihtuminen tulpan kanssa on kuitenkin minun tapauksessani harvinaista mutta olen kuullut että osa on ollut hostinsa kehossa jopa viikkoja, kun taas minulla se on kestänyt vain minuutteja. Se väsyttää ja vie paljon voimia ja yleensä vaihtuminen tapahtuu kun minua väsyttää tai olen ahdistunut.


Seuraaaksi teidän kysymyksiinne, pyrin vastaamaan niin moneen kuin mahdollista. En vastaa liian henkilökohtaisiin kysymyksiin tai niihin joihin vastaus löytyy tekstistä.

1. Voitko kutsua niitä paikalle vai tulevatko vain satunnaisiin aikoihin?
-Voin kutsua paikalle mutta yleensä he vain tulevat ja menevät aikojaan.

2. Ootko riidellyt niistä kenenkään kanssa?
-Kuten jo kerroin niin tulpien kanssa olen riidellyt mutta jos tarkoitit olenko riidellyt niistä jonkun kanssa niin muunmuassa äiti oli aluksi vähän epävarma kuten myös entinen terapeuttini ja osa kavereista.

3. Oletko niiden kautta oppinut näkemään vähän syvemmällä mielees, oppien itsestäs lisää?
-Kyllä, olen oppinut ymmärtämään itseäni ja löytänyt uusia puolia itsesetäni. Olen myös alkanut huomaamaan eri asioita ja muistamaan asioita heidän ansiostaan.


4. Onko niiden mukana tullut huonoja puolia ja entä mitkä ovat parhaat puolet?
-On, huonoja puolia ovat juurikin niiden riehuminen ja se etten voi estää itseäni näkemästä kaikkea. Hyät puolet ovat niiden apu silloin kun sitä tarvitsen ja lohtu.

5. Voiko tulpa satuttaa sinua?
-Ei fyysisesti mutta henkinen kipu on mahdollista aina.

6. Voiko tulpan tappaa?
-Tulpan voi tappaa mutta se on erittäin vaikeaa mutta mm sen ignooraaminen voi olla yksi keino päästä tulpasta eroon.

7. Onko niillä kaikilla erillainen ääni vai kuulet sanoja vaa mielessäs?
-Heillä on myös omat äänensävyt ja kuulen heidän puhuvan selkeästi.

8. Miksi loit tulpia?
-Tarvitsi ystäviä, enkä löytänyt sellaisia joten päätin luoda sellaisia itse itselleni.


Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti! Seuaavassa osassa käsitellään tarkemmin Tulpien luomista ja tuhoamista, sitä odotellessa siis!!

Lähteet
Tulpa yhteisö
Omat kokemukset

tiistai 16. tammikuuta 2018

VUOSI 2017

Terve

vuosi 2017 tuli ja meni, ei ehkä ihan niinkuin toivoin mutta sitä selvittiin! Vaikka asiat eivät menneet niinkuin piti niin oli myös paljon asioita jotka menivät paremmin kuin hyvin esimerkiksi vuosi tuli täyteen siitä kun löysin elämääni oman rakkaan, täytin 18-vuotta ja paljon muuta. Vuodelle 2017 tein kaksi lupausta, jotka eivät toteutuneet.
1) EN VIILTELE TÄNÄ VUONNA
2) OPETTELEN PITÄMÄÄN ITSESTÄNI

Minulle on aikoinaan koottu kysymyksiä joihin vastalin itsekseni aikoinaan, mutta nyt julkaisen osan kysymyksistä.


Oletko oppinut jotain uutta?
Olen oppinut että kaikki ihmiset eivät edes yritä ymmärtää ja he eivät asaitse sitä kaikkea minkä heille annat, koska he eivät anna mitään takaisin.

Mistä innostuit eniten?
Innostuin entistä enemmän cosplaysta ja figuurien keräilystä ja sen myös huomaa kun figuurien määrä kasvoi 2 -> 12

Mikä jäi vähemmälle?
Mangan ja kirjojen lukeminen jotenkin pääsi hiipumaan, myös blogin kirjoitus ennenkuin aloitin tämän uudestaan.

Olitko onnellisempi viime vuonna?
 En osaan sanoa sillä alkuvuodesta olin onnellisemp kuinvuonna 2016 mutta loppu vuosi veti kaiken takaisin alas.

Rikkaampi vai köyhempi?
Periaatteessa rikkaampi sillä rahaa on ollut enemmän mutta sitä on myös kulunut.

Satutitko itseäsi?
Kyllä satutin itseäni taas.

Värjäsitko hiuksesi?
Kyllä värjäsin! Ensi vihreä-violetiksi ja sitten kokona vihreäksi!


Otitko tatuointeja/Lävistyksiä?
Otin septumin 3.2.2017 ja snake bitesit otin 22.4.2017


Riitauduitko kenenkäään kanssa?
Riitauduin 2 erittäin hyvän ystäväni kanssa.

Paras uusi tuttavuus?
Ehottomasti @kao_kitsune, @Nilduenilsept ja @sayonaraxran

5 Parasta muistoa?
6.4 Kihloihin vaimon kanssa
Animecon 2017
Tracon 2017
21.10 Rakas kävi näkee Jeffree Staria
Turmion Kätilöiden keikka






Paras ostos?
SMOK Stick V8 Kit eli sähkötupakka (anteeksi)

Paras päivä määrä?
6.4 kun menimme Issan kanssa kihloihin.















Mitä uutta teit/koit?
Muutin yhteen kihlattuni kanssa.

Oletko seurustellut?
Kyllä ja kihloihinkin menin!

Vuoden biisi?
Turmion kätilöt - Kyynelten tanssi
Turmion kätilöt - Hyvää yötä 

Vuoden peli?
Kirppis löytönä Final Fantasy X

Vuoden TV-sarja/Anime/Elokuva?
BLEACH

Vuoden Kirja/manga?
BLEACH

Muutitko?
Kyllä muutin yhteensä 3 kertaa

Suurin saavutus?
Tein ruuan, jonka ohjeen vedin päästäni ja porukka on tykännyt hirveästi.

Kamalin hetki?
Hyvä ystäväni hylkäsi minut sairauteni takia.

Sairastuitko?
Kyllä sairastuin useasti ja sain uuden diagnoosin.

Mitä olisit halunnut tehdä enemmän ja mitä vähemmän?
Haluaisin enemmän olla ihmisten kanssa, jotka oikeasti välittää musta ja vähemmän olla niiden kanssa jotka vain aiheuttaa pahaa.

Mitä halusit ja sait?
Halusin PS4 ja Umi Sonoda figuuria, jotka sain molemmat joulu lahjaksi!!

Mitä halusit muttet saanut?
Overwatch!! Mutta tänä vuonna aion ostaas en itselleni!

Mitä haluaisit vuodelta 2018?
Haluaisin alkaa pitämään itsestäni enemmän ja päihittää mielenterveysongelmani!


Kiitos vuodesta 2017

maanantai 15. tammikuuta 2018

Cosplay - Espadoja ja Idoleita

Moi

Tämän postauksen aiheena on Cosplay, joka wikipediaa lainaten on lyhennetty sanoista ”costume play” (jap. コスプレ, kosupure, suomalaisittain cossaus) on harrastus, jossa ihmiset pukeutuvat manga-, anime-, sarjakuva-, peli- tai elokuvahahmoiksi.
Haluan painottaa että cosplay EI KATSO ikää, sukupuolta, pituutta, painoa tai ulkonäköä ylipäätäänsä. Cosplayn kuuluu olla hauska ja mukava harrastus, eikä pakkopullaa tai velvollisuus.

Itse aloitin cosplayn vuonna 2015 cossaten G-DRAGON -nimistä Kpop artistin COUP D'ETAT versiota, vaikka en ollut kauhean tyytyväinen loppu tulokseen se on ihan okei, koska se oli vasta ensimmäinen cossini.
Ensimmäinen conini taas oli vuoden 2014 Animecon kuopiossa, seuraavaksi juurikin vuoden 2015 animecon jota seurasikin vuoden 2016 Nekocon jossa en cossannut mitään sillä parini cossi ei ollut valmis.
Vuonna 2016 Animeconissa Jyväskylässä cossasin Jeff The killeriä, joka on yksi suosikki cosplay asuistani! Vuoden tauon jälkeen kävin uudelleen vuoden 2017 animeconissa Kuopiossa, jossa cossasin Issan kanssa Grimmjow'ta ja Ulquiorraa BLEACH-animesta. Viimeisin tapahtuma oli vuoden 2017 Tracon, jossa olimme pukeutuneina myös Grimmjow'ksi ja Ulquiorraksi ja seuraava päivänä Shuu ja Kaneki TOKYO GHOUL-animesta!
GrimmUlqui photoshoot - Animecon2017

Grimmjow needs a punishment - Animecon2017
kiss kiss - Animecon2017
Hotel room - Animecon2017
(Credit @Kao_kitsune)

We as Shuu and Kaneki with our friends @Kao_kitsune and @Nilduenilsept


Nyt vuonna 2018 olemme tulossa Issan kanssa ainakin yukiconiin ja ehkä myös Tampere kupliiseen ja Traconiin mutta kukapa tietää vaikka tulisimme muuallekin. Seuraavia cosplay suunnitelmiamme ovat Ichigo & Hichigo (BLEACH), Umi & Kotori (LoveLive!), Szayel & Starrk (BLEACH), Kaito & Gakupo (VOCALOID) ja Grell & Undertaker (Kuroshitsuji)
Meillä on paljon peruukkeja ja muuta joten osa on jo olemassa kaappi- tai casual cosseina mutta tarkoituksemme olisi saada ne täydelliseen lopputulokseen.
Cosplay ja coneissa käymisen kuuluu olla hauskaa ja siksi toivotankin teille kaikille hyviä coni hetkiä tuleviin coneihin muunmuassa Desucon Fostbiteen ja Yukiconiin!

Kiitos!

tiistai 9. tammikuuta 2018

Pahis Pomo & Kissat

Moi!

Sain ensimmäisen mangan arvosteltavaksi ja jatkossa alan tekemään lisää näitä sitä mukaa kun kirjoja tulee ja aikaa löytyy! Kiitoksia sangatsu mangalle ja Antille tästä mahtavasta tilaisuuudesta linkit hänen twitteriinsä löytyy alhaalta.

Manga arvostelu - Pahis Pomo ja Kissat

Mangan on tehnyt Bomarn ja kustantamo on Sangatsu manga. Teos itsessään on hieman tylsähkö, koska se sisältää puhekuplia joissa on hyvin vähän varsinaisia repliikkejä vaan niiden sijaan pahis pomo nauraa ja päästää muita ääniä. Tämä on tavallaan mielenkiintoinen tap,a mutta se tekee siitä hieman liian yksinkertaisen, sillä odotin paljon ilkeitä ja hieman monimutkaisempia juonenkäänteitä. Myös lausahdus takakannessa "Oletko miettinyt, miksi elokuvissa pahisten pomolla on usein kissa lemmikkinä?" antoi ideaa, että tämä manga selittäisi sitä kuvin ja sanoin,, mutta se tekikin sen vain kuvin, jolloin en ymmärtänyt ja edelleen mietin että miksi niillä on se kissa tai useampi? Idea muuten on kuitenkin suloinen sillä kukapa ei kissoja rakastaisi!

Piirtotyyli on hieman suttuinen, mistä itse ainakin pidän ja se miten pahisten silmät ovat varjojen peitossa sopii heille hyvin. Kissat ovat kissoja eli pörrösiä ja söpöjä, tuntuu kuin niitä voisi alkaa itsekin paijaamaan. Liikkeet on tehty sulaviksi ja kauniisti, yksinkertainen selvä mustavalkoinen piirrosjälki sopii teokselle hyvin.
Arvosanaksi anna 2/5 koska ihana piirtotyyli ja kannet, mutta juoni jäi vähän hämärän peittoon.

https://twitter.com/anttivalkama?lang=fi

Kiitos kun jaksoit lukea!

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Paluu Blogin pariin, Final Fantasy & Jeffree Star

Terve, pitkästä aikaa.
Päätin palata takaisin blogin maailmaan ja tulla kertomaan mitä minulle kuuluu, viime aikojen suosikkeja ja seuraaven postausten aiheita. Kuitenkin vanhan lukijat saattavat ihmetellä mihin vanhat tekstit ovat hävinneet niin ei, en ole poistanut niitä vaan piilottanut, koska olivathan ne aika... noh... kyll te tiiätte.

Minulle kuuluu hyvää ja ei niin hyvä sillä olen lopettanut opiskelut kokonaan ja jäänyt saikulle masennuksen ja muiden mielenterveys onägelmien takia. Tämän ansiosta minulla on ollut mahdollisuuksia tehdä asioita joita haluan, levätä ja keksittyä parantumiseen ja aloittaa tämänkin blogin kirjoittamisen aloittaminen uudelleen.
Minulla on nykyään myös vaimo Issa ja asumme yhdessä Kuopiossa pikkusen Misun kanssa. Misu on hyvin tuuhea karvainen, vihreä silmäinen, demonien navigointi taitoinen kissa mutta valitettavasti Misu on meillä vain vuoden alkuun asti jolloin se palaa omistajansa luokse.


Viime aikoina olen pelannut paljon enemmän kuin vähään aikaan ja vanhojen lapsuuden pelien pelaaminen toi hyviä muistoja mieleen mutta myös jotain uutta on kokeiltu. Nimittäin ostin FINAL FANTASY X JA X-2 pelit Playstation 2-konsolille ja olen aloittanut FINAL FANTASY X:n läpipeluuta. Lopullisen mielipiteeni tulen julkaisemaan kunhan olen pelannut pleit loppuun. Kuitenkin tämä peli on saanut minut hurahtamaan FINAL FANTASY- sarjaan täysillä ja voin sanoa että tulen jatkossa pelamaan lisää sarjan pelejä.
Pelin hahmot ovat aivan loistavia, erillaisia ja monipuolisia. Ehdoton suosikki kuitenkin on Lulu kykyjensä ja desing puolensa vuoksi. (Suattaapi olla että cossaan joskus)
Lulu

Kuukausi sitten vaimoni käväisi Helsingissä I LOVE ME-messuilla ja tapasi tse Jeffree Starin!! Mukaan hänellä tarttui paljon PALJON meikkejä! Jeffree Starin Androgyny ja Beauty Killer paletit ovat olleet kovassa käytössä ja olen aivan myyty heille. Myös Jeffree Starin velour liquid lipstickit ovat nousseet suosikki huulipunikseni ja erityisesti vihreät sävyt "Crocodile Tears" ja "Venus Flytrap" ovat suosikkejani. myös "Weirdo", "Unicorn Blood", "Delicious" ja "Wifey" joista kaksi viimeisintä ovat Jeffree Starin FAMILY COLLECTION-setistä.
Jeffree Star's Family Collection

Seuraavissa postauksissa käsittelen tulivia peli hankintoja ja lisää kosmetiikka juttuja. Ajattelin myös alkaa tekemään tälläisia suosikki postauksia enemmänkin joten kysynkin, että miltä se kuulostaisi?


Kiitos!!

lauantai 24. lokakuuta 2015

♥WE ARE THE OTHERS and WE LOVE YOU♥

16.10. MIYAVI esiintyi Nosturilla, Helsingissä ja minä sain kokea jotain aivan ihanaa nimittäin menetin keikka neitsyyteni!! Ensimmäinen kaikka sattui vielä olemaan MIYAVIn joten valitamista ei ole sillä koko päivä oli aivan täydellinen!♥ Aamulla klo 6 aikaan lähdin äitini kanssa Kuopioon ja sieltä Onnibussilla klo 9 Helsinkiin jonne saavuimme klo 14 aikoihin. Seuraavaksi lähdimme Radisso Blu Royal-hotellille ja hetken levähdyksen jälkeen lähdimme ystävääni Oonaa vastaan, haimme ruokaa ja palasimme hotellille laittautumaan. Lähdin ystäväni kanssa kohti Nosturia missä tapasin ystäväni Heizoun ja tutustuin hänen ystäviinsä. Jonotuksen aikana tutustuimme toisiimme ja kun ovet avautuivat lähdimme äkkiä sisään. Pääsin kolmanteen riviin joten näkyvyys oli loistava!♥ Lämppärinä toiminut The Hearing ei ollut mitenkään hirveän hyvä muttei nyt huonokaan. Roudaustauolla minust alkoi tuntua todella erikoiselta kun ymmärsin pian näkeväni Miyavin joka on yksi idoleistani ja sitten kun MIYAVI saapui lavalle yllätyin kun en alkanut heti vollottaa! Ensimmäinen ajatukseni oli "Voi helvetti miyavi näyttää hyvältä" ja kun CRUEL alkoi ajattelin vain että voisin kuolla siihen paikkaan samantien! SECRET oli ensimmäin biisi minkä kuulin Miyavilta ja kun tajusin että nyt tulee SECRET niin ensimmiset ilon kyyneleet vapautuivat ja valuivat poskileni!♥ Vaikka koko keikka olikin täydellinen ja kaikki biisit mahtavia niin suosikkejan olivat CRUEL, WHAT´S MY NAME, SECRET, CRY LIKE THIS, WE LOVE YOU, THE OTHERS, HORIZON ja DAY 1♥ Keikan lopussa en yltänyt koskettamaan häntä mutta se ei haittaa kunhan vain olin saanut nähdä hänet♥ Kun keikka oli ohi ja MIYAVI oli poistunut jalkani pettivät ja romahdin lattialle itkemään rahusti ystävieni vierelle! Kun olimme saaneet itsemme ylös ja kävelemään ystäväni osti minulle mustan We Are The Others-kiertue paidan jonka maksoin hänelle hotellilla takaisin! Vanhojen ja uusien ystävien hyvästely tuntui haikealta mutta toivottvasti näkisin heitä pian uudelleen!♥ Hotellille saavuttuani palasin huoneeseemme ja änkytin äidille jotain epämääräistä illasta sillä olin vain itkenyt koko illan keikan jälkeen mutta vähäisten yöunien ja itse keikan jälkeen yöunet olivat kohdallaan!

Lauantaina lähdimme klo 10 aikoihin Onnibussilla takaisin Kuopioon ja matkalla kuuntelin vain MIYAVIa ja vain itkien! Ääneni oli kadonnut täysin ja jalkani, käteni, selkäni, vasen korvani ja niskani huutivat apua joten heiluvassa bussissa nukkuinen oli mahdotonta! En vieläkään voi uskoa sitä että olin päässyt näkemään MIYAVIn ja että olin kolmannessa rivissä ja että olin todellakin nähnyt hänet!♥ Perjantain 16.10. on ikimuistoinen päivä ja se päivä merkitsee minulle paljon!♥ Kuopiosta palasimme kotiin ja nukuin todella hyvin sillä olin todella väsynyt kaikesta!
Koko viikkon olen vain fiilistellyt viime perjantaita ja kun eilen tajusin siitä olleen kulunut viikko tuntui että aika oli mennyt liian nopeasti aivan niinkuin keikkakin! Kuitenkin olen onnellinen sain kokoe jotain niin upeaa ja ikimuistoista!♥ Thdon vain kiittää kaikkia upeasta keikasta ja seurasta♥

ThankYou♥

♥MIYAVI - THE OTHERS♥

♥MIYAVI - SECRET♥

♥MIYAVI - HORIZON♥

♥SnapChattini mystory ainakin oli täynnä MIYAVIa♥